Tanssitunnit

Askaisten koululla tanssitaan syys- ja kevätkaudella kaksi kertaa viikossa, keskiviikkoisin ja sunnuntaisin. Opettajina toimivat koulutetut tanssinopettajat Saara-Maria Annala ja Katja Barclay. 

Syyskauden 2025 ensimmäiset tunnit pidetään keskiviikkona 27.8. ja sunnuntaina 31.8. Ilmoittautuminen tunneille on auki. Tiedot löytyvät tämän sivun alaosasta.

Lastentanssi

Lastentanssitunnilla lapsi tutustuu omaan kehoonsa ja sen mahdollisuuksiin liikkua. Tunnin pääpaino on luovissa harjoituksissa pieniä tanssisommitelmia ja tanssitekniikan alkeita unohtamatta. Keskittymistä ja kuuntelua harjoitellaan vauhdikkaan menon lomassa. 

Tunnin yksi tärkeimmistä tavoitteista on herättää lapsessa tanssin riemua ja antaa onnistumisen kokemuksia, jotka tukevat positiivisen minäkuvan kehitystä. Varusteet: mukava liikunta- tai tanssiasu; paljaat jalat.

Lastentanssin opettajana toimii Saara-Maria Annala.

Dancemix

Monipuolisilla ja mukaansa tempaavilla Dancemix-tunneilla yhdistellään eri tanssilajeja. Vaikutteita haetaan esim. jazzista, baletista ja showtanssista. Tunnit sopivat erinomaisesti, jos ei ole vielä päättänyt, mikä on oma laji. 

Tuntien rakenne suunnitellaan ikätason mukaan. Tunti sisältää koreografisen lämmittelyn, keskilattiatyöskentelyä, läpi salin liikkuvia sarjoja ja koreografisen eli tanssisarja osuuden ja tunnin lopussa pienen kehon palauttelun tai venyttelyn. Pienemmillä oppilailla tunneilla hyödynnetään myös leikillisiä mielikuvaharjoituksia ja itse tanssiharjoitteet ovat lyhyempiä. 

Tunti sopii vaikka ei olisikaan aiempaa kokemusta tanssista. Varmaa tanssin riemua ja liikkumisen iloa!

Dancemix-tuntien opettajana toimii Katja Barclay.

Aikataulu


Syyskausi 2025

Keskiviikko

Lastentanssi 3-4 v

17.00-17.45

Lastentanssi 5-6 v

17.45-18.30

Sunnuntai

Dancemix 1 (6-7 v) 

15.15-16.00

Dancemix 2 (8-9 v)

16.00-17.00

Dancemix 3 (10+ v)  RYHMÄ TÄYNNÄ!

17.00-18.00

Kaikki tunnit pidetään Askaisten koululla (Askaistentie 700). Liikuntatilojen sisäänkäynti on parkkipaikalta katsottuna kauimmaisena, rakennuksen siipiosassa. Liikuntatiloista löytyy kaksi tilavaa pukuhuonetta, WC:t ja suihkut. Huoltajat voivat halutessaan odottaa tanssitunnin ajan pukuhuoneissa tai hyödyntää kylän palveluja ja hienoja ulkoilureittejä.

Hinnat


Syyskausi 2025

45 min

85€

60 min

90€

Hinta sisältää yhden syys- tai kevätkauden tanssitunnit. Syyskausi 2025 sisältää 13 opetuskertaa. Tunteja on mahdollista käydä kokeilemassa kerran ilmaiseksi. Muistathan ilmoittautua myös kokeilutunnille!



Ilmoittautuminen 


Ilmoittautuminen tanssitunneille uudistuu syksyllä 2025. Harrastuskaudelle imoittautuminen ja maksut tapahtuvat nyt Suomisport-palvelun kautta. Ainoastaan kokeilukerralle ilmoittaudutaan vanhaan tapaan tämän sivun alaosassa olevalla lomakkeella.

Voit kirjautua Suomisportiin nettiselainversiossa osoitteessa suomisport.fi tai lataamalla Suomisport-mobiilisovelluksen sovelluskaupastasi. Sovelluksessa pysyt aina kirjautuneena, jolloin päivittäinen käyttö on helpompaa. Ensimmäisellä käyttökerralla luot itsellesi tunnukset. Sisään kirjauduttuasi ja tarvittavat tiedot täytettyäsi pääset etsimään Maskun alueen liikuntatarjontaa. Visan kaikki tanssitunnit löytyvät hakutuloksista omina kuvakkeinaan, ja niitä klikkaamalla pääset ilmoittautumaan sekä maksamaan kausimaksun (maksuvaihtoehtoja on useita, myös lasku ja erämaksu). 

Mikäli sinulla on kysyttävää tai huolia ilmoittautumiseen tai maksuihin liittyen, ota meihin yhteyttä, niin mietitään yhdessä ratkaisuja: askaistenvisa@gmail.com.


Ilmoittautuminen ilmaiselle kokeilukerralle


Uudet harrastajat voivat käydä kerran kokeilemassa tanssituntia ilmaiseksi. Kokeilutunnille pääsee alla olevan lomakkeen täyttämällä.

Luo kotisivut ilmaiseksi!